Olin pienenä pyöreäposkinen, en erityisen lihava, mutta en kyllä laihakaan. Sellainen raskaskroppainen jässikkä kuten myöhemminkin. Sitten alkoi pituuskasvu ja saavutin huikean 173cm maksimimittani. Siinä samalla kroppa hoikistui aika paljon ennen ammattikouluun lähtöä. Painoa oli siellä 70kg:n vähän paremmalla puolella. Mutta sitten alkoikin ongelmat painonhallinnassa. Muutin kotoa amiksen asuntolaan ja pitsa maistui sekä kahviossa syötiin päivittäin lihiksiä ja possumunkkeja. Suosittu hupi oli, että miten voi syödä sokerimunkin nuolematta huuliaan samalla. Hyvällä treenillä onnistui, mutta hups! painoa olikin sitten jo 85kg taululla. Tällöin jo selvisi, että runsas liikunta ei pelasta. Pelasin tuolloin paljon sählyä ja sulkapalloa sekä kaikkea muutakin. Silti paino nousi kolmen vuoden aikana reilun kympin.
Intissähän pitäisi poskien kaventua, mutta ei näin käynyt. Etenkin ryhmänjohtajana tuli käytyä aika tiuhaan munkkikahveella ja Vekaran sotilaskoti tuli tutuksi. Paino ei sentään noussut. Kun jäin inttiin töihin, niin aloitin ensimmäisen kunnon dieettini. Kaljaa meni iltaisin taukobaarissa aika paljon jo silloin, mutta söin vain salaatin tai pienen aterian päivällä sekä muutaman näkkärin töiden jälkeen. Paino tippui mukavasti tällä varsin typerällä dieetillä. Tekun alettua, niin farkut pienentyi edelleen, kun liikuntaa tuli edelleen runsaasti mm. pyöräilemällä koululle Neulamäestä. Alimmillaan kävi kesällä -98 vaaka 69,7kg kohdalla
Sitten tuli hommattua ensimmäinen auto ja elämässäkin tapahtui paljon muutoksia parisuhteista työelämään siirtymiseen. Paino pysyi pitkän tovin 73kg paikkeilla. Sitten vaivihkaa mentiin 80kg ja 2000-luvun alun jälkeen hiljalleen vaan ylöspäin ja ylöspäin. Liikuntakin lakkasi ja alkoholilla oli iso osuus paino-ongelmiin. Lopullinen havahtuminen tuli 2012 loppuvuodesta puntarissa komeillessa miehekkäät 133kg ja painoindeksi oli 44,4. Ja lihasta ei seassa juurikaan ollut.
Sitten alkoi elämäntapamuutos. Ruokavaliosta käytännössä kasviksia lukuunottamatta kaikki hiilarit pois ja viinaksetkin jäi unholaan. Paino tippui 6kk aikana 45kg vaa'an näyttäessä parhaillaan rapiat 87kg. Huikea setti. Sitten aloin hiljalleen suoda itselleni herkkujakin ja paino on pysynyt liki kolme vuotta 90-95kg välissä. Mutta mutta...nyt on tullut annettua itselle siimaa liikaa herkkujen suhteen. Paino on 98kg kohdalla. Jälleen ollaan sen äärellä, että n. 6krt per viikko erilaisia treenejä ei riitä polttamaan kaloreita jos mättää namia ja pullaa urakalla. Eli taas on aloitettava dieetti. Huoh, on tämä vaan tympeää hommaa. Mutta pakko on, takaisin vanhaan ei ole paluuta. Onneksi helpottaa paljon, että kaljoittelu ei sotke näitä juttuja. Olisin varmasti taas aivan pississä jos sitä murhetta olisi vielä.
Mutta miksi on vaikea syödä niin, että saa painon pysymään hallinnassa? En tiedä. En tosiaankaan tiedä. Mulla ei elämässä enää juuri muita paheita ole kuin sokeri. Se on pirullinen aine. Saa nähdä saako sen kanssa asioita koskaan haltuun. Kokonaan kun jättää pois, niin homma toimii muuten hyvin, mutta samalla mulle aiheuttaa sen, että leposykkeet laskee 40:n tasolle ja tulee ylimääräisiä muljauksia sydämeen. Sitten kun vähän sallii herkkuja, niin helposti lähtee taas lapasesta. Kyllä tämä elämä vaan on melkosta taistelua. Milloin mistäkin. Jos saisi tuon painon laskemaan 85kg kantturoille (nykyään vähän lihastakin kropassa) ja pysymään siellä, niin kiitos ja aamen...
