tiistai 28. kesäkuuta 2016

Mitalin kääntöpuolelta

Me ihmiset ollaan aika veikeitä olentoja. Kovin mielellään ei puhuta asioista jotka ei välttämättä ole omalla mukavuusalueella. Yksi osa-alue tässä on vaikkapa lapset. Aina hehkutetaan miten on niin ihanaa lasten kanssa vaikka tosiasiassa välillä koko homma on aika saatanasta. Jos näin ihan suoraan sanotaan.



Nyt alkaa olla kohta vuosi takana arkea jossa kahden teinityttären lisäksi kotona viilettää poikalapsi. Poikahan on ihana veijari. Hymyilee pääsääntöisesti aina jos ei vaan ole nälkä tai väsy puserossa. Mutta mutta...Minne katosi ne hetket jolloin pystyi kotona tekemään jotain muutakin kuin sanomaan ei sinne, ei sitä, älä pudota taulua, älä revi koiraa, älä älä älä ja ei ei ei. Hitaasti juodut aamukahvit lehden kanssa ovat kaukaista historiaa tai haaveilu sohvan nurkalla kävelyretkistä eläkepäivillä Irlannin vehreillä nummilla. Kuten myös vaikeaa on vaikkapa perhojen sidonta, astianpesukoneen tyhjennys ja jääkaapillakin pitää käydä pirun nopsaan ettei alahyllyltä lähde tavaraa. Eipä tässä ole kauaa, kun ihan rehellisesti pissillä olin ja kohta näkyy jätkän pää omien jalkojen välistä, kun vessan ovi unohtunut raolleen.

Okei, okei..tätä kestää hetken eikä siinä. Mutta inhoan ylikaiken tyyliä jossa kaikki on vaan niin ihanaa ja mitään kritiikkiä ei saisi esittää. Haluan kyllä sanoa tuleville vanhemmille, että varautukaa oman aikanne merkittävään menetykseen lapsen myötä. Etenkin poikalapsen. Väittäisin ettei aika kultaa muistoja jos sanon, että molempien tyttärien osalta ei meno ihan näin vilkasta ollut ja hyllyissä sai tavarat olla rauhassa. Tämä siis pienenä varoituksen sanana.



Nyt alkaa itsellä viiden viikon loma ja tarkoitus olisi saada jätkä nukkumaan yönsä eli unikoulua luvassa. Rouvalle isot rispektit, että on jaksanut yllättävänkin hyvin tässä vaikka yhtenäisiä yöunia on nukuttu about vuosi sitten viimeksi. Kaveri heräilee siis vieläkin öisin useita kertoja syömään tai muuten vaan änisemään. Sohva on tullut itsellekkin viime aikoina hyvin tutuksi. Tänäkin aamuna herättiin ennen kuutta. Tosin onneksi tämä oli poikkeus. Vaikka mekin "syyllistytään" siihen syntiin jossa somesta löytyy pelkkää hymyilevää kuvaa ja on niin ihanaa, että melkein ällöttää, niin kyllähän se totuus on aina tarua ihmeellisempää