Olen vahvasti isänmaallinen ihminen ja sotaväki on aina ollut lähellä sydäntäni. Reservissäkin on aina lähdetty, kun käsky käy. Tämä ideologia oli tietenkin yksi syy miksi elokuva kovasti kiinnosti. Olen vanhemman version "tuntsarista" nähnyt joitakin kertoja. Yleensä vähän sieltä ja täältä itsenäisyyspäivänä. Mollbergin version sen sijaan olen nähnyt kokonaan useita kertoja. Tässä vähän taustaa asialle eli raapustan muutaman sanan leffasta paljastamatta kuitenkaan mitään olennaista. Lähinnä itselleni kirjoitan tämän kokemuksen "auki".
Tähän tunteeseen tottui kuitenkin aika nopeasti elokuvan aikana. Alku tuntui jotenkin tuttujen kohtauksien tykitykselle. Hieman taustalla häiritsi myös itselle ajoittain tutulle tuntuneet Pahkajärven maisemat missä tullut aikaa vietettyä aikanaan. Mielestäni itse elokuva lähti käyntiin vasta, kun Eero Aho Rokkana tuli mukaan kuvioihin. Olin etukäteen miettinyt, että Aho oli täysin väärä valinta Rokaksi. Ei ollut, aivan täysosuma. Suorastaan mieletön. Aho kantaakin koko elokuvan läpi käytännössä likimain yksin. Vauramon nostaisin ehkä kakkoseksi isommista rooleista tehneistä.
Roolituksessa Louhimies mielestäni onnistui ja myös epäonnistui. Vahvoja rooleja tekivät Aho, Vatanen, Hirviniemi, Holopainen, Saartamo, Vesala. Sitten mentiin metsään Matti Ristisen ja Janne Virtasen osalla. Ei toimineet yhtään. Kummaltakin puuttui katu-uskottavuus rooliinsa täysin. Ja ehkä kaikista eniten päätä karjalan mäntyyn hakattiin Robinin tuomisella tarkka-ampujan suuhun sekä Mielosta näytelleen Hemmo Karjan kanssa. Olen nyt reilun vuorokauden kysellyt itseltäni, että miksi nämä kaverit piti tuoda leffaan mukaan? Kuitenkin oli haettu taiteellisempaa ja syvällisempää otetta yleisesti. Mutta ei nämä pienet kosmetiikkavirheet kuten väkinäinen Rokan jäniksen silittely kohtaus jossa ilmeisesti haluttiin tuoda kontrastia hyvän ja pahan välille mitenkään leffaa tuhonneet. Pieni särö kuitenkin.
Kokonaisuutena leffa oli todella hieno ja erityisesti koskettava. Lopussa oli hienosti tuotu esille, että läpi sodan naureskellut Vanhalakaan ei enää jaksanut hihitellä. Kotirintaman mukaan tuonti toi aivan uutta syvyyttä ja lopussa kyyneleet valui itseltäkin. Nyt vanhempana ja isänä tätä katsoi aivan erilaisesta näkökulmasta. Ei tämä missään tapauksessa turha elokuva ollut. Hieno veto Louhimieheltä. Muutaman kohdan olisin halunnut olevan toisin ja muutaman näyttelijävalinnan vaihtanut, mutta näkemyksiä on varmasti yhtä paljon kuin katsojia. Harrastelijapohjalta antaisin leffalle arvosanaksi neljä miinus viidestä.
