Yksi tarina työelämästä

Helmikuun alussa tuli 15 vuotta työuraa täyteen nykyisellä työnantajalla. Se on kohtuullisen pitkä pätkä ottaen huomioon, että työskennellään takavuosina niin kovasti mediaseksikkäänäkin pidetyllä hektisellä IT-alalla. Johtuen kaikista NDA eli salassapitosopimuksista sun muista, niin en voi työtäni mahdottomia avata, mutta tarkoitus olisi parilla sanalla pohtia omia tuntoja mille tuntuu olla samoissa hommissa pitkään ja mietiskellä olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella

Eli tosiaan oma IT-työura kattaa hommia alkaen vuodesta -99 Mega Elektroniikalla ensin teknisen dokumentoinnin parissa ja myöhemmin tein erään mittalaitesoftan josta tuli myös insinöörityö. Mega perusti eHIT Oy:n vuonna 2000 tytäryhtiökseen ohjelmistokehitykseen ja siirryin sinne erään nykyisessäkin työssäni olleen kollegan kanssa. Opiskelin silloin viimeistä vuotta insinööriksi. Oma usko ei kuitenkaan terveydenhuollon IT-bisneksiin riittänyt ja silloin pystyi vielä firmaa vaihtamaan helposti. Meidän luokalta taisivat työllistyä suoraan kaikki ohjelmistopuolelta valmistuneet vuonna 2001. Kävin nykyisellä työnantajallani eli Procomp Solutions Oy:llä haastattelussa ja pääsinkin sinne asiakasprojektia tekemään. Siitä alkoi meidän yhteinen taival jota on kestänyt nyt tosiaan viisitoista vuotta. Peliliike taisi suht oikea olla, sillä tuo edellinen työnantaja on ollut konkurssissa jo useita vuosia



Toki työuran alussa kaikki oli uutta ja jännää, mutta hiljalleen samassa asiakasprojektissa tulee väkisellä turtumus vastaan. Pitäisin tällaisen pitkän projektin kanssa suurimpana haasteena itsensä kehittämistä. siis ammatillisesti. Se on jäänyt omalta osalta ajottain vähän huonolle hapelle. Syyllistä saa katsoa aamuisin peilistä. Ihminen on usein, ainakin allekirjoittanut, otus joka tykkää olla kuin kala haaleassa vedessä eli siellä missä on mukavinta. Toki työelämä kulkee myös käsikkäin siviilielämän kanssa. Lapsiperhe tuo omat haasteensa ja niin edelleen. Vaikka ne eivät saisi näkyä töissä, niin kyllä ne väkisellä heijastuvat.

Se mikä on ollut erityisesti hyvää on tietenkin tutut kuviot. Asiakkaalla työskentelevistä avainhenkilöistä tullut vuosien mittaan likimain ystäviä myös siviilipuolella. Ollaan myös onnistuttu luomaan työnantajan kanssa kuvio jossa molemmat joustaa kunhan työt on tehty. Mikään ei ole niin typerää kuin kellokorttia orjallisesti noudattava systeemi jota pääsi "nauttimaan" -98 kesätöissä Kuopion Energialla. Porukka potkii autonrenkaita aina pitkät pätkät ennen työajan päättymistä ja sitten jonossa lähdetään hommista kuin köyhän talon porsaat. Sama toistuu päivästä toiseen ja ei kyllä rehellisesti sanottuna kovin tehokkaalta vaikuttanut. Edes intissä töissä ollessa ei työajankäyttö ollut noin jäykkää.



Suomeksi siis voisi sanoa, että olen ollut ja olen edelleen varsin tyytyväinen työhöni. Mitä parempaa olisi voinut saada työpaikkoja vaihtamalla? Ehkä se olisi näkynyt palkkakehityksessä sekä monipuolisemmassa CV:ssa sekä osaaminen voisi erilaisten tekniikoiden osalta olla parempi. Mutta kaikella on puolensa. Työmarkkinat on mullistuneet huikeasti siitä mitä aloitti hommat. Silloin oli työpaikka likimain automaatio myös täällä Pohjois-Savossa. Nykyään ei voida näin sanoa ja se näkyy kyllä myöskin henkilöstön niukassa vaihtuvuudessa. Työpaikat, etenkin hyvät, ovat todella kiven alla tällä erää. Toivottavasti tilanne jossain vaiheessa muuttuu...