Esimiehenä työskentelyyn sain alkumetrit missäpä muualla kuin armeijassa. Se on paikka jossa usein otetaan nuo ensiaskeleet pomona olemisessa. Toki ollaan nähty johtamista lähinnä omien vanhempien kautta sekä opettajien. Sotaväki on esimiehelle helppo ja vaikea paikka. Voit johtaa kovalla kurilla sekä auktoriteetilla ja tehdä tyhmiäkin ratkaisuja saaden porukan tottelemaan. Toisaalta etenkin samaa saapumiserää on sitten todella vaikea saada tekemään mitään. Silloin nuosee arvoon arvaamattomaan todellinen johtajuus, se mitä ei ole saatu taakse poistuttamalla tai punkkia räjäyttämällä. Se mikä on kaikista ikävintä, niin turhan monella nuo intin johtamistavan negatiiviset ilmiöt periytyy myös siviilitöihin. Ja yleensä huonolla menestyksellä.
Itse en ikinä ole uskonut auktoritääriseen johtamiseen enkä myöskään siihen, että aina pitää mennä by the book eli pilkun mukaan. Tärkeintä on saada asiat toimimaan. Ja alaisia pitää muistaa kuunnella. Neuvotellen pääsee yleensä parhaaseen tulokseen. Tällä sävelellä tuli vedettyä oma varusmiesjohtajuus läpi sekä vuoden pätkä jonka työskentelin puolustusvoimilla kouluttajana. Etenkin tämä jälkimmäinen aika meni varsin hyvin. Siellä oppi pelisilmää ja siitä on ollut paljon hyötyä myös nyt siviilitöissä.
Hyvään johtamiseen vaaditaan todellakin kovaa pelisilmää, mutta toisaalta myös jämäkkyyttä. Se on hyve jota itselläkin soisi olevan enemmän. Otan esimerkin eräästä pienestä yrityksestä vuosien takaa jossa tuotekehityksessä oli meininki jossa henkilökemiat olivat totaalisen ristissä. Ei puhuttu keskenään ja aikuiset miehet käytännössä mököttivät. Silloin olisi pitänyt sen toimitusjohtajan ottaa koko orkesteri puhutteluun yhdessä tai erikseen ja purkaa asia selväksi. Mutta hän oli ehkä liian hyvä tyyppi siihen eikä halunnut tarttua vaikeaan aiheeseen. Itse olen ollut nyt projektipäällikkönä reilut 10 vuotta sekä toimiston esimiehenäkin pari vuotta. Onni on, että töissä on hyvät tyypit ja johtaminen on lähinnä ehkäpä ohjailua. Matkan varrelle on toki mahtunut ikäviäkin juttuja, mutta niistäkin on puhumalla selvitty.
Sitten sinne metsästysjohtamiseen. Siellä ne vasta haasteet ovatkin Tämä ei siis, koske millään muotoa meidän seuraa vaan problematiikkaa yleensä. "Ukkokööri" koostuu kaikenikäisistä. Osalla on intoa paljon ja järkeä ehkä vähemmän, osa taas ei halua koskaan mitään muutosta mihinkään. "Näin mennään kun on aina menty". Osa haluaa soveltaa ja puuhata omiaan, joku haluaa venyttää sääntöjä ja kuka mitäkin. Joku on toimitusjohtaja, joku on raudoitttaja. Ja metsästysseuraa et voi johtaa kuten vaikkapa komppaniaa kovalla kurilla. Sanot yhden väärän sanan ja huomaat, että sinulta lähti pahimmassa tapauksessa samalla rytinällä seurasta useampia ja mahdollisesti iso läjä metsästysoikeutta maa-alueisiin. Hyvä henki on pakko saada säilymään ja taiteiltava vaikeidenkin persoonien kanssa. Kuitenkin samalla taitellessasi kannat vastuun kaikesta ja aina on olemassa mahdollisuus siihen isoon vahinkoon. Hattua pitää nostaa näille johtajille, ei ole helppo posti luovia noissa karikoissa.
Ja varjele, että sitä päätä ei sinne mäntyyn hakattaisi. On kuitenkin hyvä muistaa, että johtaminen ei ole helppoa. Se on ihan pirullisen vaikeaa. Porukassa on rivimiehenä aina mukava mennä ja juputtaa. Joku entinen oma esimies aikanaan vaati, että kritisoida voi, mutta pitää olla esittää ideaa tilalle miten toimitaan toisin. Se oli minusta hyvä näkökanta. Turha mussutus ei johda mihinkään vaan sillä voidaan tuhota se pohjalla oleva vähäkin hyvä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti